21 helmikuuta 2014

Koe kaniini :D

Otsikosta huolimatta sisältö ei ole ihan niin karmaisevaa kuin luulla voisi. Minä itse toimin ihan vapaa ehtoisesti virallisena koe kaniinina, ja asiaa selventääkseni kyseessä oli kurssi harjoittelu.

Aivan vaimoni toisinaan vetää käsityö kursseja ja välistä minä olen ollut harjoitus kurssilainen , niin kuin tälläkin kertaa. Tästä kurssista kyllä tykkäsin ja voisin ottaa myös syventävät opinnot kyseiseen kurssiin :)

Aivan ensi luokkaisessa ohjauksessa sain harjoitella hopeasavi sekä emalitöitä jotka olivat mielenkiintoisia. Ja aivan erityisesti pidin hopeasavi töistä. Aluksi piti tehdä jostain massasta harjoituskappale, tai oikeastaan ihan ensin tein muovattavasta silikonista muotin jonka mukaan sen korun tekisin ja sitten sen harjoitus massan kimppuun jonka työstettävyys oli likipitäen sama kuin hopeasavella. Ja kun tuosta massasta koru onnistui sain luvan tehdä oikeaa korua. Alku työvaiheen suoritettua oli hieman odottelu aikaa ja siinä lomassa sitten harjoittelin emalikorun tekoa.

Ja kun nuo ajokoirat ovat hyvinkin lähellä sydäntäni oli koruvalintakin sen mukainen.  Ja lopputulokseen olen ihan tyytyväinen varsinkin kun ottaa huomioon että aikaisemmin en ole moista tehnyt.


No tuommoiset niistä sitten tuli ja kun jäi hivenen yli hopeasavi massaa niin tytärkin sai oman korun iskän tekemänä :)


 

3 kommenttia: