17 maaliskuuta 2014

Haikeita päätöksiä.

Otsikosta huolimatta ei nyt sentään mitään ihan katastrofaalista ole sattunut, mutta hieman haiku päätöksen tuossa jouduin tekemään. Jostain kumman syystä meitin Nelli ja myöskin Hippu ovat viivästyttäneet juoksun alkamista todella paljon. Sitä ei osaa sanoa mistä moinen johtuu, mutta arvailuja on heitelty puoleen jos toiseen. Nuorella koirallahan tuon nyt ymmärtäisi helpostikkin jos juoksut ei vielä säännöllisiä ole, mutta kun Hipullakin on myöhässä, niin laittaa miettimään miksi ????

Sitä jo mietittiin että vaikuttaisiko tämä erikoisen lämpöineen ja kovastikkin kelejä vaihteleva talvi koirien hormooni toimintaan. Ja kun Nelliä loppukaudesta pidettiin jo kevennetyllä jahdilla jottei liika juoksutus myöhästyttäisi juoksun alkamista. Mutta kun ei niin ei. No eihän sitä aina kaikkea luonnon säätelemää voi ihmismieli käsittää ja ei varsinkaan pysty vaikuttamaan ja ei tietty pidäkkään.

Viikonloppuna sitten tein haikean päätöksen jotta tältä keväältä pennutus nyt jää. Ihan sen takia jotta kun juoksusta ei ole vieläkään pienintäkään merkkiä ja arvoitus on koska se alkaa. Mutta se on ainakin jo selvää että järkevän luovutus ajankohdan kannalta alkaa olla kohta myöhäinen ajan kohta astutukselle. Ihan jo näin tulevaa syksyä ajatellen, no kunto-ohjelmaa pidetään yllä ja aletaan miettiä tulevan syksyn kokeita. Ja pennutusta katsellaan sitten ensi keväänä uudemman kerran.





                   Mukavaa kevään jatkoa toivoo: Nelli ja Hippu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti