24 lokakuuta 2014

Syksyn koe saldoa.

Nuo minun nuoret neitokaiseni aloittivat koe urakan heti alku syksystä, osallistumalla nuorten kilvan karsinta kisoihin.

Ensimmäisen koepäivän aamu koitti ja ei ollut tälläkään kertaa ongelmia neitokaisen herätyksen suhteen, vaikkakin herätys oli vähintäänkin aikainen. Itselläni kello soi 03.30 ja neidin herättelin aamupalalle 04.00 jonka jälkeen lähdimmekin ajelemaan kohti kisakeskusta.

Paikan päällä nautimme vielä lisä aamiaisen ja Ylituomarin puheen jälkeen olikin jo aika suunnistaa maastoon. Aamu pikku hiljaa valkeni hieman vilpoisena ja kosteana, eli keli oli mitä mainioin, vaikkakin päivälle olikin luvattu turhankin lämpöistä.

Ensimmäinen ajo lähtikin Nellillä erittäin hienosti liikkeeseen haku taisikin kestää 13 minuuttia.
ajo keretyi 81 minuuttia eli varsin hyvät pohjat oli lähteä toiseen erään.

Toisen erän haku kesti aavistuksen pidempään, kun päiväkin alkoi jo hiljalleen lämmetä ja aamukastekkin hävitä. Mutta hyvä oli toisenkin haku 21 minuuttia ja jänis sai jälleen kyytiä. Ajo tälle erälle kertyi 76 minuuttia.

Toisen erän lopulle oli lämpö tila jo noussut liki + 20 c , mutta onneksi Nelli sai jänöt nopeasti liikkeelle jotta erät saatiin päätökseen hyvissä ajoin. Ja kyllä sai isä-pappa olla jälleen päivän päätteeksi erittäin ylpeä neideistään. Nelli oli toiminut vuoden aikaan nähden erittäin hyvin, ja kyllä tyttärenikin toimi erittäin reippaasti. Sillä vaikka erän lopussa olin ehdotanut tyttärelleni että minä olisin voinut hakea Nellin pois kun se tuomareillekkin passaisi. Niin neiti totesi minulle hyvin tyynesti........   "Isi minä olen koiran-ohjaaja ja minä käyn koiran itse"

 Ja tosiaan Nelli  noudettiin maastosta yhdessä, Vaikkakin tiedossa oli varsinainen kuntotesti, sillä ensimmäisen erän päätteeksi Nelli saatteli jäniksen kohtalaisen vaikeaan maastoon jyrkkää rinnettä ja pusikkoa..... Ja kun jänistä vietiin suhteellisen reipasta vauhtia jouduttiin pistämään mekin kohtalaista kiitomarssia jokusen kilometrin jotta kerkeäisimme ajon väliin. Ja koira saatiin kiinni ja se toinenkin erä vietiin kunnialla loppuun. Ja tottuneesti tytär teki maastossa koiralle pikaisen tarkastuksen ja hieman juotavaa ennen autoon menoa. Ja jo maastossa päivän päätteeksi oli pari-valjakolla tunnelmat lämpöiset.





Kisapaikalle saavuttuamme oli koiran hoidon jälkeen vuorossa ruokailu ja koekorttien tarkastus. Ylituomarin luona käynnin jälkeen oli jälleen hali hetkien vuoro.....

.......... Sillä olihan Nelli ajanut hienosti toiseen palkintosijaan oikeuttavan tuloksen.


Vaan sitten alkoikin varsinainen jännitys. Tai no enempi taisin jännittä minä, sillä tyttäreni otti hyvin rennosti tulosten odottelun. Olimmehan tulleet maastosta toisena kisapaikalle, ja tulossa oli vielä neljä koiraa joten lopullisesta sijoituksesta ei ollut aavistustakaan.
Ryhmä toisensa jälkeen saapui maastosta ja minä seurailin kuumeisena tulostaulua. tyttären touhutessa kisa kumppaneiden kanssa ulkosalla. minuutit tuntui ikuisuksilta, mutta lopulta kaikki kortit oli tarkastettu ja vuorossa oli palkintojen jako.

Ja upeaksi päivän päätökseksi Nelli ja tyttäreni olivat lunastaneet jatko-paikan nuorten SM-kisaan.
tunnelma oli aivan mielettömän upea. Neiti oli jo kolmantena vuotena peräkkäin voittanut meidän alueen karsinnat. Kahtena vuonna Hipun kanssa ja nyt Nellin kanssa.

Ja palkintojen jaon jälkeen ennen kotimatkaa oli vuorossa viralliset kuvaukset.



Kotona sitten oli mukava väsyneiden, mutta onnellisten nuorukaisten käydä yhdessä pitkäkseen keräämään voimia tuleviin haasteisiin.....  Vaan niistä sitten toisella kertaa :)




                          Kiitos ja Onnea tytöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti