07 heinäkuuta 2013

Onks täällä sähköö, voiks täällä föönätä ?

Näyttely keikkahan jo meillä oli vaan pidetäämpä vielä hetki teitä jännitykssä ja palaamme tapahtumiin ennen näyttelyä. :)

Kyllähän jokainen sen tietää että eihän sitä hienot ladyt lähde minnekkään jos ei ole laittauduttu, ja ei meidän Nellikään siinä ole poikkeus. Perjantaina työvuoroni jälkeen suuntasimme kotipaikalleni viettämään aurinkoista iltapäivää rannalle lasten ja koirien kera, lapset nauttivat vedestä aivan silmin nähtävästi ja ranta on lasten kannalta mitä mainioin matalaa on todella pitkälle ja  ei ole äkkisyvää. Tietty meidän lapsukaisille saisi olla ehkä jo syvempääkin uinnin kannalta ajateltuna kun onhan neidit jo sen verta isoja kuitenkin.

Niin vaan kun seuraavana aamuna meillä olikin suuntana Mikkeli ja koiranäyttely täytyihän tietysti Nellin päästä laittautumaan. Ensiksi oli hieman lihaksia rentouttavaa uintia, pieni huili ja sitten....

.....Aloitetaan hoito. Manikyyri, pedikyyri ja mars pesulle ja kiiltoa turkkiin.




Ja kuten näkyy Voi olla että Nelli ei ihan ollut täysin samaa mieltä asiasta minun kanssani, mutta ei silti temppuillut pesun aikana. Vaikka kyllä taisi hän oikeasti nauttia siitä kun shamppoota hierottiin turkkiin, ei ehkä pitänyt tuosta shamppoosta, mutta siitä hieronnasta kylläkin :D



                           Ja sitten huuhtelu.....


ja vielä lopuksi pieni uintilenkki jotta varmana kaikki shamppoot huuhtoutuu pois.


Ja hoidon lopuksi kuului luonnon oma solarium eli kuivattelua rantahietikolla nauttien auringon lämmöstä.
Ja eihän sitä meidän vanhustakaan sopinut unohtaa ja hänkin sai saman täysihoidon kuin Nellikin.

Sitten kotiin, ja maittavaa apetta sekä lepoa ja aamulla auton keula kohti Mikkeliä..... Ja siitä sitten seuraavalla kerralla. :)

1 kommentti:

  1. Se on toi luonnon oma solarium paras lääke kuivatteluun,siinä kuivuu kyllä ja ei muuta tarvii!

    VastaaPoista