........ Ja juuri niin kävi tälläkin kertaa.
Kaikki siis sai alkunsa eräänä sunnuntai aamuna kun olimme lähdössä nuorimman tyttäreni kanssa metsästys reissulle, eväät ja kaikki muukin tarpeellinen oli jo pakattu autoon enää koira tarhasta kyytiin ja matka voi alkaa kohti sen päiväistä metsästys maastoa. Sinä päivänä oli nuoremman ajurimme Nellin vuoro näyttää ajotaitojaan pienen pakkasen paukkuessa lumen kyllästämässä metsässä.
Auton jouduimme jättämään parkkiin erään tuttavamme mökkitien varteen ja matkamme jatkui hiihtämällä uhkun kyllästämän järvenjään yli noin 3km päähän synnyinkotini maastoon.
Paikkahan oli nuoren koiran kannalta vallan loistava kapeahko niemi josta jänis ei yleensä poistunut edes järven ollessa jäässä, eli mahdollisuus nähdä ajettava oli erittäin todennäköistä.
Perille saavuttuamme koira löysättiin hihnasta, vaan niemi näytti olevan lähes tyhjä jäljistä liekkö ollut pienellä lumipyryllä osuutta asiaan ? Ilmeisestikkin jänis oli liikkunut uudesta lumesta johtuen todella pienellä alalla mikä toi omat haasteensa nuorelle koiralle.
Siinä virittelimme tyttären kanssa tulet, paistoimme makkaraa ja samalla nautimme hienosta talvipäivästä lumisesa metsässä.
ja silloin alkoi yllättäin kuulua hapuilevaa haukkua joka pikkuhiljaa kiihtyi ja taas hieman hapuilua sitten hiljaista ja jälleen pientä sarja tulta, läksimme katsastamaan tilannetta, Nelli oli jälleen antanut herättely haukahduksia mitä hän useinkin tekee.
Jällen oli jänis ensin karannut koiran edestä herättelystä johtuen. Sitä hapuilevaa ajoa jatkui tunnin verran ja olimme kerenneet palata nuotiopaikalle, kun metästä alkoi kuulua hirmuinen meteli se oli ns. perslähtö niin kuin meillä päin tavataan sanoa.
Siiryimme pikku-hiljaa ajon suuntaan samalla tytär sai oppia kuinka talvi jänistä täytyi lähestyä ajolle. päsimme hiljakseen tiheään taimistoon missä ajo oli pyörinyt todella pienellä alalla.
tarkastelimme tutkasta mitä koira touhusi kun ajoa oli jo kestänyt liki kaksi tuntia. Yllättäin huomasin jäniksen istuvan reilun 30 metrin päässä meistä ja katsoi suoraan meihin. Siinä me seisoimme minulla ase vasemmassa kädessä ja puhelin oikeassa......
........Toiminta suunnitelma piti tehdä muutamassa sekunnissa, ja niin minä hivutin varovasti puhelinta haalarin povitaskuun.....
...... ja juuri silloin käsikirjoitus meni aivan uusiksi.
Nostettuani varovasti aseen poskelle tähtäys ja harkittu laukaus ja jänis otti muutaman hypyn ja taas muutama hyppy näin kun jänö jai pieneen pusikkoon. Kävelimme kaadolle ja rupesin ottamaan tutkan puhelinta taskusta, vaan puhelin olikin luiskahtanut taskun sijasta vain haalarin sisään ja siitä lahkeen kautta hankeen.
Sitä koitimme etsiä soittamalla vaan kun pidän puhelimet metsällä piippauksella niin eipä soitoista ollut apua, soittelin muutamalle tuttavalle rajamiehelle ja kyselin koiraan avuksi etsintöihin, vaan ei olleet kotosalla hekään. Niin minä sitten löysin itseni konttaamasta metsässä ja kaivamasta lunta heikkopäisenä, kävin jäljen kahteen kertaan läpi vaan ei puhelinta löytynyt. Olin jo heittänyt kaiken toivon puhelimen löytymisestä. Alkoi olla jo hämäräkin, päätin lähteä viemään tyttöä ja koiraa kotiin. Ja silloin muistin että yhdellä yställähän oli metallin paljastin, soitto ja lupa paljastimen lainasta saatiin. Vietyäni tyttären ja koiran kotiin ja haettuani metallinpaljastimen täytyi minun vielä palata takaisin sinne umpikorpeen. Ja kiitos Taivaan-Isälle puhelin viimein löytyi ja vieläpä toiminta kuntoisena vaikka olikin ollut liki 5 tuntia hangessa.
Ja viimein minäkin hiestä läpimärkänä olin onnellisesti kotona ja vaikka päiväni olikin venynyt yli 12 tuntiseksi niin oli päivä todella muistorikas :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti