11 heinäkuuta 2013

Nellin eka näyttely.

No niin. Tarkoituksenihan ei ollut pitää teitä aivan näin kauan jännityksessä, mutta kesän heinätyöt ovat pitäneet minua traktorin ratissa ja pellolla, mutta nyt sade hieman sotki kuvioita ja kerkesin istahtamaan koneen ääreen.

Nellin näyttely keikka meni oikeastaan ihan mukavasti. Paikalle mentiin hyvissä ajoin ja ei Nelli tuosta uudesta tilanteesta stressannut yhtään innoissaan tutkaili ja teki tuttavuutta muiden koirien kanssa. Mutta odottelu ei oikein sopinut Nellille, energinen kun on niin se vuoron odottelu siinä kehän laidalla oli Nellille aargh EVVK ! Ja niinpä kun sitten kun kehään päästiin virtasta tuntui akuissa olevan ja ekalla kiekolla vieressä oleva puudeli kehä herätti kiinnostusta ja yhen kaiken Nelli otti spurtin kohti sitä kehää ja suoran minun jalkoihin. Lähellä oli jotta ei vedetty naamaa nurmeen, vaan onneksi setti pysyi kasassa ja homma jatkui keskeytyksettä ja kun tuomari huomasi että juoksu rupesi menee hyvin niin pyysikin ottamaan meitä muutaman ylimääräisen kiekon. Muita kommelluksia ei sitten onneksi sattunutkaan. Mittaus ja hampaiden tarkistus meni aivan loistavasti, Nelli vielä palkaksi hampaiden katsomisesta antoi tuomarille märän pusun päin naamaa. Josta sitten vain kuului kommentti luonne 1 koira erittäin iloinen :D

Ja sitten arviointiin joka meni lyhykäisyydessään kuta kuinkin näin.

Keskikokoa pienempi ja yleisvaikutelma erittäin hyvä, mittasuhteiltaan oikea, hieno kevyt narttu. Hieno kevyt kuono-osa. Hyvä kaula. Vielä hieman pehmeä selkä. Polvikulma voisi olla voimakkaampi ja käpälät paremmat. Upea turkki ja kaunis väri. kehäkäyttäytymistä kannattaa vielä harjoitella. Tänään tämä koira saa Erittäin Hyvän.                

Niin ja kuten jo mainitsinkin  luonne oli ykkönen

Tuomari oli hyvä ja erittäin asiallinen ja kaikin puolin olen kyllä tyytyväinen Nellin ekaan esiintymiseen ja harjoittelu jatkuu ja jossain välin kehään vielä palataan.


           
                             Hetki ennen kehään menoa



                      Tutustuminen kilpakumppamiin



                                   Ja siinä sitä mennään


                                   Ja poseeraus

2 kommenttia: