13 helmikuuta 2014

Luonnon aarteita.

Vihdoin postissa saapui kauan odotettu paketti, ainakin tyttäreni on sitä kovasti odottanut. Nuorimmainen tyttäreni kun haaveili omasta turkishatusta ja raaka-aineeksi valikoitui jänis ( mistä lie johtunut).  Jo kertaalleen aikaisemmin muokkaamoon läksi nahkoja muokattavaksi, mutta siellä sattui ikävä hämminki ja nahkat katosi. No eihän maailma siihen kaadu ja kun koirat ovat ihan kiitettävästi toimineet, niin laitettiin uusi satsi menemään. Ja tällä kertaa kaiki meni niin kuin pitikin ja nahkat valmistuivat ajallaan ja paketti napsahti lähi postiin. Voitte varmaan kuvitella lapsen riemua kun koulusta saapui ja pakettia lähdettiin noutamaan. Ja täytyy sanoa että työ oli ensi luokkaista ja turkikset näyttävät ja tuntuvat aivan upeilta ja siihen sitten kaveriksi ketunnahka rukkaset niin ompa neidillä melkolailla uniikit asusteet ja mikä parasta puhdasta luonnonturkista.





Ja yllättävän mukavasti näyttäisi kettu ja jänis sointuvan yhteen. Äidin kanssa onkin jo hattu mallia hieman suunniteltu ja uskoisin noista tulevan lämpöiset rukkaset sekä hatun talven tuiskuihin ja ennen kaikkea arvokkaat kun kaikki ovat itse pyydettyjä, ja luulempa että aion laittaa tulevaisuudessakin jäniksen nahkoja jonkun verran muokkaukseen sen verran hienolta ne näyttävät. :)

               Mukavaa kevät-talven jatkoa toivottelee Pupu-poimurit

2 kommenttia:

  1. Hei! Minne lähetit nahat muokattaviksi? Miten olit käsitellyt ne ennakolta? Mitä maksoi? - Nimimerkki Oma pupu ojassa :)

    VastaaPoista
  2. Nahat on muokattu Mikkelissa nahkajalostamo M.Salosessa ja nahkat on kuivattu niin sanotusti levynä sahanpurun avulla ja noiden kahden nahkan muokkaus teki 50 € postikuluineen ja silloin nahkat vein itse paikan piälle kun oli paljon muutakin menossa muokkaukseen, mutta valmiit nahkat tuli postipakettina sitten kotiin kun matkaa on meiltä sen verran että ei kannata kahden nahkkan takia piätä kauten ajaa Mikkeliin :D

    VastaaPoista