26 tammikuuta 2014

JippiKayJei

Vihdoin pakkanen hieman hellitti otettaan ja Hippu ja Nelli pääsi päättämään lomautustaan.
Lauantai oli työpäivä, mutta kun oli iltavuoro niin aamulla Nelli pääsi irroittelemaan. Itselläni oli jälleen kauhia migreeni, mutta en halunnut sen antaa pilata toisen riemua joten kampesin itseäni väkisin ylös ja virittelemään tutkaa toiminta kuntoon. Meillä on onneksi niin mukava paikka jotta kaverit pääsee suoraan koti rappusilta lähimmillään jahti maille ja niin tälläkin kertaa. Kun Nelli sai tutkan kaulaansa ja minä hieman raotin ulko-ovea niin kyllä silloin nelliä vietiin niin jotta lumi vain pöllysi mennessä. Oli toisen lähtö sen verran räjähtävää laatua ja ei siinä Nellillä kauaa kuono tuhissut kun jänö jo sai kyytiä. nelisen tuntia riemua pidettiin sitten oli pakko kytkeä Nelli jotta kerkesin laittautua töihinkin, vaan kyllä Nelli oli vielä illallakin mielin kielin kun pääsi jälleen jahtiin.

Tänään olikin sitten Hipun vuoro irroitella. Vanhana konkarina Hippu laittoi jänön hyvinkin nopeasti vauhtiin, ja sen verran ajatteli jänöjäkin jotta kävi laittamassa toiselta laidalta peltoja eri pupun juoksuun jotta nellin juoksuttama sai pitää huili päivää. Ja ei sitä Hipunkaan kanssa otettu ihan täys pitkää päivää vaikka minulla vapaapäivä olikin, kun huomenna sitten olisi tarkoitus pitää ihan metsästyspäivä mikäli vain keli sen sallii. Sääennusteiden seilatessa edestakaisin enempi kuin valtamerilaivat konsanaan teemmekin jahtiin lähdöstä lopullisen päätöksen vasta aamulla kun nähdään mitä se pakkasmittari meille näyttää oikeasti. Vaan toiveet jahdista elää mikäli enusteet pitää paikkansa, joten tutkat ja puhelimet ovat piuhan nenässä saamassa lisävirtaa akkuihinsa.

  Vaan oikein iloista talven jatkoa kaikille toivottelee Pupu-poimurit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti