13 marraskuuta 2013

Riista herkkuja !

Joskus tuossa tuli törmättyä Metsästys ja Kalastus lehdessä artikkeliin jossa oli teemana riista ruoat ja sieltä kovasti kiinnostusta herätti erityisesti eräs ohje jota oli ihan pakko testata. Kyseessä oli pastramipaisti. Ohjeessa oli hirven tai peuran paahtopaisti. Itse kyllä tuli silloin tehtyä tuo paisti häränpaistista, mutta joka tapauksessa sillä ohjeella tehtynä makuelämys oli taattu. Ja kun hieman kiinnostusta tuohon paistiin on ilmennyt osasta lukijoiltani niin laitellaan tänne tuo ohje niin ei tarvitse miettiä mistähän tuon lehden vielä löytäisi.

Pastramipaisti

1 Pieni hirven tai peuranpaisti
50 g voita
1 tl karkeaa suolaa
1 tl rouhittua valkopippuria

Pastramiliemi

1 dl variksenmarja- tai herukkamehua tai punaviiniä
1dl punaviinietikkaa
3 dl vettä
4 laakerinlehteä
1 porkkana kuutioituna
1 sipuli silputtuna
1 tl suolaa
3 rkl sokeria
1 timjamin oksa


Mausta huoneen lämmössä asettunut paisti suolalla ja pippurilla. Kuumenna laakea pannu ja sulata siinä nokare voita pähkinäiseksi. Öljy saa kuumentua, muttei savuta. Paista paisti nopeasti pannulla niin, että se saa hiukan väriä ja paistopinta "lukitsee" nesteet paistopinnan alle. Kuumenna uuni 100-asteiseksi ja aseta paisti uunipellille lihalämpömittarilla varustettuna. Kypsennä kunnes mittari näyttää 50 astetta. Voit seurata kypsyyttä myös ilman mittaria tuikkaamalla lihan pintaan puikon tai terävän puukon kärjen. Kun lihasneste alkaa vaaleta, voit ottaa lihan uunista. Tässä vaiheessa liha on sisältä vielä reilusti punertavaa. Suosittelen kyllä käyttämään paistomittaria.

Mittaa nesteet kasartiin. Pilko kasvikset liemeen lisää myös laakerinlehti, timjami, suola ja sokeri. Keitä kymmenen minuuttia. Ota kasari liedeltä ja aseta paisti kuumaan liemeen: anna paistin jäähtyä välillä käännellen. säilytä paisti yön yli liemessä. Ota paisti liemestä, valuta ja viipaloi tarjolle.

Tarjoa paisti esim kermaisen juureskiusauksen kanssa. Mausteliemestä voit keittää kastikepohjan ja tarjota kastikkeen marjahyytelöllä makeutettuna.

Tämä ohje oli Metsästys ja Kalastus lehdessä numerossa 12 / 2012

muutamia kertoja on tullut tuota paistia tehtyä ja minusta ainakin se on erittäin hyvää. Itse olen tuosta liemestä tehnyt sen kastikepohjan. Tein siitä sellaisen kahvi-suklaakastikkeen ja mielestäni sopi erittäin hyvin tuon paistin kanssa laitoin höyrytettyjä kasviksia ja uuni perunaa  lisukkeeksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti