24 lokakuuta 2013

Jännitys tiivistyy.

Pikku hiljaa alkaa Nellin aamut vähentyä ja tuleva koe alkaa olla kohta ajan kohtainen. Näin aluksi Nellin kanssa lähdemme liikkeelle 2vko kokeella. Eli Koettelu päivän päätämme itse samoiten maaston. Kahden viikon sisällä annetulla aika välillä vain täytyy koira koetella. Nyt tulevana maanantaina tarkoitus on tuo koepäivä pitää, ja vuosien varrellahan näitä maastojahan on tullut kouttua enempi ja vähempi ja viime lauantaina pidimme tiedustelu/treeni päivää että mistä kulmalta ne hyvät ajettavat mahdollisesti löytyisi.




Kyllähän sieltä hyvin juokseva isokonkari silloin Nellin eteen löytyi ja ainakin yksi irtilasku paikka on jo selvä. Onhan tämä tietenkin aina arpapeliä ja vaikka kuinka suunnittelet, niin yleensä aina käsikirjoitus menee uusiksi :D Vaan siksipä tämä harrastus onkin niin mielenkiintoista ja mukavaa kun koskaan yksikään päivä ei ole samanlainen.



Viime viikolla postissa jo tulikin nuo koelaput ja Nellikin vielä aiheutti tuossa minulle hieman kylmää hikeä otsalle, ja pienoisella jännityksellä olenkin tuohon koe päivään varautunut. Viimeisimmän harjoitus keikan jouduinkin keskeyttämään heti alkuunsa, kun nelli rupesi käymään jälleen niin kuumana jotta töistä ei tullut yhtään mitään. Kyllähän Nelli minulle valitti ja itki monta tuntia sisällä kun otin pois metsästä heti ensimmäisen tunnin jälkeen. Vaan joskus on pakko tehdä noita tylympiä ratkaisuja ja aukaistava jäähy aition portit ja pidettävä hieman paussia. No kyllä me Nellin kanssa sitten taas lauantaina lähdemme katselemaan mitä siellä metsässä tapahtuu, no jos tämä vesi sade olisi hieman jäähdytellyt meidän hot-dogia :)

Niin lumet meiltä katosi viime yön aikaan oikeastaa lähes täysin eikä olekkaan kuin siellä täällä muutama laikku Vettä on satanut tauotta vuorokauden ja lämpötilä on ollut yölläkin liki +10 c. Vaan kyllä me kerkesimme Hipunkin kanssa käydä katselemassa kuinka ne jänöt kauden ensilumilla  juoksee ja ei se kokeneelle koiralla ongelmia tuottanut. Tuttuun tapaan  jänis oli hyvinkin nopeasti liikkeellä. En edes kerennyt teetäni juoda loppuun kun alkoi valkoisesta metsästä ruveta ruskea turkkinen ristiturpa tulemaan vinhaa vauhtia kohti. Ensimmäinen ajo loppuikin lyhyeen, vaan toista sitten ajettiinkin pidempään ja se sitten jätettiinkin juoksemaan, niin onpahan sitten hyvä seuraavalla kerralla jatkaa :)


2 kommenttia:

  1. Onnea tulevaan kokeeseen! Lumia kyllä kaipaisin tännekin, alkaisi peurankyttyy helpottua oleellisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt tulevana maanantaina startataan aamusella otettiin pienet tyypitykset ja jänö sai kyytiä niin kuin kuuluukin :) Vaan Lumet katos meidänkin leveyksiltä vaikka paikotellen oli liki 30 cm jo lunta

      Poista