09 toukokuuta 2013

Happy Birthday Star-eye

Niin nyt tuo minun rakas tähtisilmäni Hippu on 8 vuotias ajokoira neitokainen, ja jos siitä nyt jotain pientä maratonin tynkää väsäis.

kahdeksan vuotta sitten syntyi erääseen kenneliin ajokoirapentue josta oli meininki itselle pentua valita, ja kun olin kysellyt astutuspentua niin pääsin valitsemaan ensimmäisenä. Taisi olla kesäkuun alkua kun koko perheen voimin ajoimme kyseiseen kenneliin pentuja katsomaan ja valitsemaan sitä omaa tulevaa kumppania metsästys reissuille.



Kuten jokainen voi vain kuvitella näky oli suloinen pieniä ajurin tassuja kauhean monta. Ja tuossa vipinässä siellä on minunkin ystäväni......

Onneksi saimme olla kennelissä yötä kun ajomatkakin meillä oli melkoinen, niin sai aivan kaikessa rauhassa tutkailla pentuja. Mutta kun minä nostin ensimmäisen kerran Hipun syliini, se oli meno se.... Niin sanotusti rakkautta ensi silmäyksellä. Sitä tuli vietettyä aikaa koiratalossa myöhälle yöhön ja ei sieltä meinannut malttaa lähteä pois. Kennelin isäntä kyseli että josko sitä vielä aamusella katsoisi uudelleen ja varmistaisi valintaa. Mutta kuten jo silloin sanoin että katotaan vuan, mutta en usko että valinta mihinkään muuttuisi. Ja ei se muuttunut ja en kyllä ole katunut hetkeäkään sitä että juuri tuon pienen pennun sieltä itselleni valitsin.

         
                         Ensi kohtaaminen




                               Hippu n. 1 v


                               Hippu n. 2 v

Pakko on myöntää että jonkun verran silmäkulma kostui kun yritin noita kuvia penkoa jostain laatikoiden kätköistä. On niitä onnen hetkiä monia, monia, monia vietetty niin metsissä kuin lenkkipoluillakin tai milloin nyt missäkin.

Niin Hippu ! luonteeltaan aivan erinomainen koira ja silloin pentuna Hippu oli hyvinkin tiukka ääninen, eli ajaessa ei meinannut antaa ääntä juuri ollenkaan herkkyys oli n. 5 min luokkaa joten eipä sitä silloin koetoiminnasta tullut mitään, pari kertaa kokeiltiin ja sit jätettiin muhimaan.

 Ajo hommat Hippu kyllä muuten omaksui jo hyvinkin nuorena ja ensimmäinen jänis kaatui jo 5,5 kuukauden ikäisenä ja tähän mennessä taitaa jänis saldo olla Hipulla n. 90 kpl ja kummiskin kun aina ei edes ammuta vaan sitä välistä niin sanotusti vain "leikitään ruoalla"


                Hipun eka jänö ikää n. 5,5 kuukautta



                                Tässä Hippu n. 2 v



                               Ja Hippu n. 3 v


                                   hot dog

 Tuon kuvan aikaan vietettiin jännät hetket kun olimme metsässä saimmekin yhtä äkkiä tiedon (onneks) että aluella olis liikkeellä susi. yksin olin liikenteessä ja auto oli vaimolla (vei vain meidät aamulla metsään). No onneksi (meidän siis) jänö juoksi vastaan niin saatiin homma keskeytettyä, mutta kun kyytiä jouduimme odottelemaan, niin pitihän kaveri saada pidettyä lämpöisenä. Onneksi olimme kotipaikallani niin sain mökistä telttapatjan ja laitoin sit oman takkini niskaan ja sopivan matkan päähän tulista niin hyvin pärjättiin ja mikäs siinä oli rellotellessa saalinsa vierellä :)



No tekevällehän tietysti joskus sattu haavereitakin, Hippu löysi metsästä luultavasti piikki lankaa ja repi jalkansa ja sairaslomahan siitä sitten tuli ja kauden alussa tietenkin muutama koekkin jouduttiin perumaan tuon tiimoilta, mutta siitä se homma sit jatkui.


Ja kuten näkyy niin Hippu osaa kyllä sitten vapaa-aikoina ottaa elämän rennosti ja hyvä niin !

 Kuutisen vuotta siinä sitten ihan vain ajetiin ja metsästettiin ja kun äänen käyttö ja ajovarmuus näytti hyvältä, niin lähettiin kokeilemaan onnea kokeissa. Ja oli kyllä silloin ilo ylimmillään kun se ratkaisu tehtiin monen vuoden koe tauko ja Hippu täräytti komean ykkösen taisi olla jotain likimain 83 pst jokunen epäonnen koe ja yks isännän virhekkin (koira toimi, mut isäntä ei) siinä välissä tuli, mutta niin se vaan Hippu sitten paukutti itselleen käyttövalion arvon ihan hienoilla tuloksilla yksi vain oli nippa nappa ekapalkitosija, muuten tulokset oli liki 90 pst.



Ja tokihan sitä merkkipäivän kunniaksi kaakku tehtiin ja jotain pientä sankari sai :)







 Vaan siinäpä sitä jotain pientä Hipun elämästä, vaikka kerrottavaahan olisi paljonkin, mutta jos mie en nyt sentään rupea romaania postaamaan :D




               Ja tässä sankari tänään kahdeksan vuotias kaunotar



2 kommenttia: